sunnuntai 15. elokuuta 2010

KYLÄKÄVELY - MATKA OMAN KYLÄN MAISEMAAN

Tervetuloa tutustumaan syksyn mittaan Kiimingin eri kyliin! Kyläkävelyitä pyritään järjestämään eri puolilla Kiiminkiä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Seuraa ilmoitteluamme!
...
KYLÄKÄVELY
– MATKA OMAN KYLÄN MAISEMAAN

LAUANTAINA 21.8.2010
KLO 12 ALKAEN KIIMINGIN HUTTUKYLÄSSÄ

KUTSUMME SEKÄ KYLÄLÄISET ETTÄ KAUEMPAA TULEVAT TUTUSTUMAAN HUTTUKYLÄÄN YHDESSÄ ULKOILLEN!

TULETHAN MUKAAN TAITTAMAAN N. 4 KM:N LENKIN HUTTUKYLÄN MAISEMISSA KÄVELLEN, HÖLKÄTEN TAI JUOSTEN.

LÄHTÖ NUORISOSEURALTA (LEHMILÄNTIE 25), JONNE MYÖS PALUU. ULKOILUVARUSTUS SÄÄN MUKAAN. MEHUTARJOILU LENKIN PÄÄTTEEKSI.


JÄRJ. HUTTUKYLÄN NUORISOSEURA RY
HUTTUKYLÄN MAA- JA KOTITALOUSNAISET
KIIMINKI-SEURA RY

Tuoreessa muistissa

Tuoreessa muistissa
Kiiminki-Seura osallistui 1.12.2013 Kiimingin seurakunnan Joulupolkuun toteuttamalla tapahtuman Jäälintalon pihapiirissä Heikkisentiellä. Paikalle saapui kaikkiaan nelisenkymmentä henkeä muistelemaan talon entistä elämää ja tapahtumia. Jäälintalo on yli 100-vuotias talovanhus. Talo on sijainnut Oulusta Kuusamoon kulkeneen talvitien varrella ja toiminut näin myös matkalaisten levähdys- ja kestityspaikkana. Rakennuksen omistaja Matti Virta kertoi Jäälin tilan historiasta oman sukunsa osalta. Matti Virran isoisä osti talon tiluksineen 1930-luvulla. Isoisä Virta oli lestadiolaisen herätysliikkeen innokas puuhamies ja talon pirtissä ja kesäisin myös elosuojassa pidettiin seuroja. Virta myi rantatontteja kaupunkilaisille tuttavilleen. Rantaan nousikin komea huvilarivistö. Kesäisin kulki Virran talolle Oulusta oma linja-autovuoro, joka kyyditsi huvila-asukkaita. Mielenkiintoista tarinaa kuulimme myös Tenho Jaakolalta, jonka vanhemmat ostivat Jäälintalon Virralta, kun Virta oli kunnostanut entisen  tallirakennuksen itselleen kesäasunnoksi. Jaakolan perheen nuorin tytär on syntynyt talossa vuonna 1962. Isä-Jussi haki kätilö Aino Korhosen mopedikyydillä Kiimingistä avustamaan kotisynnytyksessä. Myöhemmin Virta osti Jäälintalon takaisin Jaakolalta. Nuotion äärellä kävi innostunut puheensorina, kun nuoruuden tutut tapasivat toisiaan pitkästä aikaa. Mirja Mikkonen oli valmistanut taikinan, josta kukin sai paistaa tikkupullaa tulen loimussa. Tarjolla oli myös lämmintä glögiä. Ikävää oli se, että taloon ja muihin pihan rakennuksiin oli murtauduttu, ja rikottu sekä sotkettu paikkoja. Kuva (C) R. Polvi